lauantai 15. lokakuuta 2011

Tommys Köket testaa: Ravintola Senaatin Hiili Kluuvissa

Ravintola Senaatin Hiili on uusi tuttavuus Kluuvin uusitussa kauppakeskuksessa ylimmässä kerroksessa. Sisäänkäynti jättää paljon arvailujen varaan. Ei kylttiä eikä ruokalistoja. Kaikki on uutta, valkoista ja niin tyylikästä.

Tommy päätti testata uutukaista ravintola heti ensimmäisenä lauantaina. Lounastimme siellä yhdessä yksivuotiaan kanssa. Lista löytyi nopeasti ja se olikin ainoastaan englanniksi. Tarjoilija kertoi syyn. Keittiömestari on britti. Hän on ihastunut skandinaaviseen ruokaan ja vienyt makuja askeleen pelkistetympään suuntaan. Tarjoilija sanoi, että suomenkieliset ruokalistat ovat tulossa. Listat olivat tosiaan vielä vaikeaselkoisia ja meilläkin kesti hetken hahmottaa, mitä ravintola tarjoaa.

Ravintola Hiilen taustajoukoissa häärivät samat nimet kuin legendaarisessa Bar Ysissä. Ruoka on luomua, läheltä ja ravintolasta löytyy aito hiiligrilli (josta olimmekin jo kuulleet etukäteen).

Tilasimme listalta puolikkaan luomukanan (ei broileria!) eli Chicken, honey, slaw, grill & tar sekä luomunaudanjauhelihasta tehdyn hampurilaisen eli Burgers, beef, pickles, cheese, onions, root vegetables & Jaloviina. Siis jallussa paistettuja sipuleita!

Ystävämme tilasi pieneen nälkään baarimenusta kana-rakuunatäytteisiä pelmenejä eli Home made russian dumplings stuffed with chicken & tarragon. 

Listan alkuruoat ovat 12-15 euroa ja pääruoat 18-30 euroa. Baarimenusta selviää 6-8 eurolla. Ei siis mitään halpisruokaa.

Liekö vielä alkukankeutta, mutta ruoan tulo pöytään kesti melko kauan. Naapuripöydässä pääruokaa jouduttiin odottamaan meitäkin pidempään. Odotus kuitenkin palkittiin. Burgeri oli kekseliäs ja erinomaisen maukas. Pihvi oli mehevä ja täysin erilainen, mitä yleensä ravintoloista saa. Pelmenit eivät pettäneet vaan koostumus oli kiinteä ja maku tuore. Grillattu kana myöskin palkitsi tilaajansa. Coleslaw olisi tosin pärjännyt vähemmälläkin majoneesilla ja tartarkastike taisi jäädä matkalle.

Kokonaisuutena Senaatin Hiili on pirteä lisä Helsingin keskustan ravintolatarjontaan. Älä anna kyltittömyyden ja epäselvien listojen häiritä. Tommy menee testaamaan listaa varmasti vielä toisenkin kerran!

Ravintola Senaatin Hiilen omat nettisivut ovat osoitteessa http://senaatinhiili.fi/

PÄIVITYS 2.9.2012 - Senaatin hiilen tarina Kluuvissa loppui lyhyeen

Kävin elokuun lopussa Kluuvin ostoskeskuksessa lounaalla. Harmikseni huomasin, että Senaatin Hiili oli lopettanut toimintansa ja sali oli tyhjä. Facebook-sivuilla viimeinen päivitys on tehty 9.8. Toivottavasti tapaamme vielä!

Chicken, honey, slaw, grill & tar

Home made russian dumplings stuffed with chicken & tarragon

Burgers, beef, pickles, cheese, onions, root vegetables & Jaloviina




5 kommenttia:

  1. avajaispäivänä oli hidas, lounasta odotettiin kolme varttia ja saavuttuaan ruoka oli mitäänsanomatonta. ekalta kerralta ei tähtiä.
    v

    VastaaPoista
  2. Hitaus oli meidänkin mielestä ravintolan suurin heikkous, onneksi siihen on helppo vaikuttaa. Katsotaan tilanne kuukauden kuluttua!

    VastaaPoista
  3. samoille linjoilla v:n kanssa. tervakastike oli mielestäni outo, mitäänsanomaton suorastaan. mutta annetaan joku päivä toinen mahdollisuus.
    i

    VastaaPoista
  4. hienoa että ruoat mastuivat! Alkukankeutta oli havaittavissa kaiken avajais sekavuuden takia, mutta hommat alkavat pikkuhiljaa skulata paremmin! Tervetuloa uudestaan :) - Hiili

    VastaaPoista
  5. Kiva, että löysit sivuille Hiili ja kiitos kommentista. Ravintolassa nähdään!

    VastaaPoista

Tommys Köket

Tommys Köketissä kokkailevat Tommy, Riina sekä perheen kolmevuotias. Tästä blogista löydät luomua, arkiruokaa sekä pääset kanssamme ihmettelemään, mitä ruokaskenessä nyt tapahtuu.

Ai niin! Tommys köket on tietenkin ruotsinopettajan toteutunut painajainen. Muista aina vems + a + ingenting :)