keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kasvikset paahteessa

Kävimme eilen Vallilassa maistamassa taivaallista tomaattipastaa, joka oli tehty Suolaa ja Hunajaa blogin reseptin mukaisesti. Tomaatteja oli ensin hieman paahdettu uunissa, ennen tomaattikastikkeen valmistamista. Herkullista! Tomaatin maku oli tiivistynyt uunissa mahtavasti. Tästä inspiroituneena päätin tuunata yhtä meidän lempiresepteistä hieman uuteen uskoon.


Italialainen tomaattipapukeitto paahdetuista kesäkurpitsoista ja porkkanoista

Paahdetut kasvikset

3 kpl pientä kesäkurpitsaa
3 porkkanaa
1 punainen paprika
tomaatteja ja kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Pese ja kuori porkkanat. Halkaise porkkanat, paprika, tomaatit ja kesäkurpitsat pituussuunnassa.  Aseta leivinpaperin päälle vihannekset. Pirskottele päälle oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Paahda kasviksia uunissa 175 asteessa n. 20-30 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä. Pilko kasvikset pienemmiksi.


tomaattipapukeitto

oliiviöljyä
Punasipuli
2 valkosipulin kynttä
2 rkl tomaattipyrettä
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
1 tlk/ltk kidney-papuja

raastettua parmesaania
punaista pestoa
basilikaa/lehtipersilijaa
smetanaa/kreikkalaista jogurttia

Pilko sipulit ja valkosipulin kynnet. Kuullota sipuli ja valkosipuli kuumassa öljyssä kattilan pohjalla. Lisää tomaattipyre parin minuutin kuluttua. Paista seosta hetki. Lisää paahdetut kasvikset ja vesi. Mausta. Anna keitoksen kiehua 10 minuuttia tai niin kauan, että kasvikset ovat varmasti kypsiä.




Soseuta. Käytin bamixia. Huuhtele pavut kylmässä vedessä ja lisää keittoon. Kuumenna vielä kerran. Koristele annos punaisella pestosilmällä, raastetulla parmesaanilla, lehtipersiljasilpulla sekä kreikkalaisella jogurtilla. Nauti!

Tommys Köket

Tommys Köketissä kokkailevat Tommy, Riina sekä perheen kolmevuotias. Tästä blogista löydät luomua, arkiruokaa sekä pääset kanssamme ihmettelemään, mitä ruokaskenessä nyt tapahtuu.

Ai niin! Tommys köket on tietenkin ruotsinopettajan toteutunut painajainen. Muista aina vems + a + ingenting :)