maanantai 23. joulukuuta 2013

Jääkaappiasukkaan yksivuotissynttärit

Onneksi olkoon pieni leipäjuuremme! Sinusta tuli tänään yksivuotias.

Näissä juhlissa on tapana onnitella myös vanhempia, jotka ovat hienosti selviytyneet ensimmäisen vuoden koettelemuksista. Ohjekirjoissa kerrotaan, että vaadit jatkuvaa huolenpitoa ja rakkautta ja sitä olemme tietenkin muutamia unohduksia lukuunottamatta tarjonneet. Et ole murjottanut, vaikka joskus olemmekin unohtaneet Sinut jääkaapin perukoille.


Yhteiseen taipaleeseemme on mahtunut jo nyt monta unohtumatonta hetkeä.

Kahden viikon kaukomatkamme ajaksi jouduit hoitoon, mutta kesän Portugalin reissusta selvisit jääkaapissa. Joskus olet kasvanut pitkiäkin aikoja häiriöttä, joskus taas leipomisintomme on ollut tiheää. Ruoaksi olet kuitenkin saanut viikottain lorauksen vettä ja vehnäjauhoja.

Yhteinen retkemme alkoi tasan vuosi sitten, kun laitoin lasipurkkiin rusinoita, sokeria ja lämmintä vettä. Muutamassa päivässä saavutit nykymuotosi ja pääsimme maistelemaan vaaleaa hapanjuurileipää sopivasti jouluksi. Olet siis oikeasti aito rusinahapanjuuri!

Olemme kyllä käyttäneet sinua muuhunkin kuin leipien tekemiseen. Pizzataikinaan lisäämme lähes aina hapanjuurta. Leipäjauhot ovat vaihdelleet emmer- ja spelttijauhoista grahamjauhoihin, vaikka Sinua, pääjuurta onkin ruokittu vain vehnäjauhoilla.

Vaikka välillä suhteellemme on hymähdelty, niin jokainen sinusta leivottu leipä on ollut vaivan arvoinen. Toivottavasti edessämme on vielä monta yhteistä leipähetkeä. Kiittäen,

Tommys Köket



Juuren käyttö leivonnassa

Leivonta tapahtuu jotakuinkin näin. Otetaan n. 100 g pääjuurta lasitölkistä. Sekoitetaan juureen vehnäjauhoja ja vettä niin, että syntyy "isäntä", eli suurempi juuri itse leivontaan. Suhde on n. 1080 g vehnäjauhoja ja 500 g vettä. Annetaan tekeytyä lämpimässä 5-8 tuntia. Jos leivot seuraavana päivänä, siirrä isäntä kylmään. Leivo ohjeen mukaisesti.

Muista kasvattaa lasipurkkiin jäänyttä loppuosaa tilkalla vettä ja vehnäjauholla.

Muita käytännön ohjeita/niksejä leipomiseen

- Juurta on suhteellisen helppo pitää aktiivisena. Siihen lisätään tilkka vettä ja jauhoja. Koostumuksen oppii aika nopeasti, minusta juuri saa olla aika kiinteää mutta lähempänä puuroa kuin taikinaa. Terve juuri kuplii ja kasvaa.

- Liian pieni juuriosuus taikinassa ei yleensä kohota kokotaikinaa tarpeeksi. Noudata siksi aina reseptejä ja aikoja tarkasti (tämä on tullut opittua kantapään kautta).

- Jauhoissa on erojaa, samoin jauhojen tuoreus vaikuttaa siihen, kuinka paljon vettä tarvitaan. Pyri käyttämään tuoreita luomuvehnäjauhoja.

- Ruotsissa on jo olemassa taikinajuurihotelli niille, jotka haluavat jättää juurensa hoitoon pidemmän matkan ajaksi. http://www.urbandeli.org/bageriet/




2 kommenttia:

  1. Onnea yksivuotiaan vanhemmille. Olen avoimesti kateellinen ;-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Jos joskus haluat meiltä aktiivista juurta, niin siitä saa kasvatettua leivontakelpoista taikinaa siis n. yhdessä vuorokaudessa. Ei tarvitse ihan viikkoa kasvattaa :)

    VastaaPoista

Tommys Köket

Tommys Köketissä kokkailevat Tommy, Riina sekä perheen kolmevuotias. Tästä blogista löydät luomua, arkiruokaa sekä pääset kanssamme ihmettelemään, mitä ruokaskenessä nyt tapahtuu.

Ai niin! Tommys köket on tietenkin ruotsinopettajan toteutunut painajainen. Muista aina vems + a + ingenting :)