Ensimmäisenä päivänä Tommys ehti maistaa Richard McCormickin raikkaan halloumilautasen sekä tavaramerkiksi muodostuneen kofta-annoksen. Halloumi oli hieman liian kovaksi, mutta muuten setti täytti odotukset erinomaisesti. Tapahtuma-alueella oli runsaasti kahvi/lepopisteitä, joissa tarjoiltiin niin perinteistä suodatinkahvia kuin erikoiskahvejakin ilmaiseksi. Kahvin ystävänä Tommys oli tästä erityisen iloinen.
Jälkiruoaksi kävin nappaamassa pikkupikarillisen Kolmen Kaverin ihanaa mustikka-kardemummajäätelöä. Kaverit kertoivat pohtivansa laajemminkin pikkuannosten myymistä, mutta tämänhetkiset tuotantotilat ovat siihen vielä liian pienet.
Slushin toisena päivänä kuuntelin edellisen päivän kehuja ja suuntasin Roslundin tiskille. Hiiligrilli ei valitettavasti ollut päässyt mukaan messukeskukseen. Silti Roslundin pulled pork -hampurilainen oli todella maistuva. Sämpylä oli samalla pehmeä ja rapea, lisukkeissa oli mainio tuhti maku. Ainoaksi ongelmaksi muodostui annoksen syöminen. Haarukka olisi ollut tarpeen.
Lopuksi kävin juttelemassa Ambronite-nimisen yrityksen edustajien kanssa. Pääsin maistamaan heidän tuotettaan. Seos maistui kauniisti sanottuna terveelliseltä. Minulle kerrtottiin, että jauheseos sisältää kaiken, mitä ihminen yhdellä aterialla tarvitsee. Scifiä tai ei, jauhe kiinnostaa maailmanlaajuisesti. Kun pojat vain ehtisivät toimittaa pussit kaikille halukkaille. Onnea matkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti