Alkukeväästä kerroin tomaatinkavatuskokemuksistamme. Tarina on toistanut itseään jo monena vuonna ja muistuttaa erehdyttävästi lastenkasvatusta. Tämäkään kesä ei tehnyt poikkeusta.
Toukokuun lopulla vahvat taimemme alkoivat oireilla. Lehdet kurtistuivat kuin janoisina, vaikka kastelu oli kunnossa. Luin netin neuvopalstoilta, että kurttuiset lehdet saattavat olla merkki liikalannoituksesta. Lääkkeeksi suositeltiin kalkkia. Ryntäsin puutarhakauppaan kalkkiostoksille, mutta tilanne ei sanottavasti parantunut. Käytännössä kaikki tomeriksi ehtineet tomaatinvarret tekivät kuolemaa.
Kesälomamme lähestyi. Mietin jopa tomaattien heittämistä suoraan kompostiin, mutta koska tarvitsimme hoitajaa chileille ja yrteille, pyysimme lomittajia kastelemaan samalla myös tomaatit. Olimme kotoa pois kuukauden päivät.
Kotiin palattuamme tomaatit olivat alkaneet versoa uudestaan. Varteen oli ilmestynyt paksu möykky josta lähti lukuisia uusia vihreitä versoja. Emme heittäneet tomaatteja bioastiaan vieläkään.
 |
| Tomaattien uusi elämä alkoi tällaisesta möykystä |
Kesä jatkui parvekkellaamme pitkälle syyskuuhun. Lopulta omaksikin yllätykseksemme saimme pikkupuutarhastamme maukkaan sadon, jonka viimeiset hedelmät korjasimme talteen lokakuun puolivälissä. En vieläkään tiedä, mikä tomaatteja vaivasi alkukesästä ja mistä tämä möykkyilmiö kertoo.
Tämänvuotiset tomaattimme olivat muuten vanhoja italialaisia klassikkolajikkeita. Hankimme neljän pussin lajitelman Hyötykasviyhdistykseltä. Näistä runsassatoisin oli meillä Ciliega (kirsikkatomaatti). Vähemmän, mutta isompia tomaatteja tuottivat runkotomaattilajikkeet San Marzano 2, Costoluto Fiorentino (veistoksellisen poimuiset tomaatit) sekä Cuor di Bue.
Nyt on marraskuu, mutta odotan jo kevätauringon ensimmäisiä säteitä ja mullan tuoksua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti