Helsinkiläinen ravintola + pullovesi = järjetön yhdistelmä

Eletään vuotta 2013 ja helsinkiläisestä ravintolasta ei saa kraanavettä. Tarina on tosi.

Tommys kävi seurueineen Linnanmäen Kattilassa kurkistamassa, ovatko viime kesän mainiot huippukokkien ravintolat tallella. Olivathan ne. Tosin Välimäen Midhilliä lukuunottamatta kaikki keittiöt olivat sulkeneet ovensa jo ennen meitä. Linnanmäki oli täynnä väkeä, mutta Kattilassa oli pimeää ja hiljaista. Herätys yrittäjät! Ravintola ei voi olla auki miten sattuu. 

Onneksi Midhillin lamput vielä paloivat. Tilasimme koko porukalle burgerit. Yksi meistä halusi ruokajuomaksi vettä. Tavallista vettä, ilman kuplia. Tarjoilija muistutti, että vesi tulee sitten pullossa. Toivoimme hanavettä. Tarjoilija pahoitteli, hanavettä ei ole saatavilla. Tästä harmistuneena seurueemme jäsen tilasi pullon kivennäisvettä, mutta asia jäi vaivaamaan. 

Että mitä? Hanavettä ei ole saatavilla? Suomessa? Helsingissä? 

Tiedämme, että veden myynti on erinomaista bisnestä, mutta Suomessa pullotetun veden juominen on järjetöntä luonnon tuhoamista. Helsingin hanoista virtaava vesi on sitäpaitsi puhtaampaa kuin pullotettu vesi.

Toivomme, että Midhill ja myös muut ravintoloitsijat luopuisivat moisesta järjettömyydestä. Pulloveden myymistä ravintolassa, jossa varmasti on toimiva hana, ei voi perustella Suomen oloissa millään tavalla. 

Tommys Köket testaa: Amerikan ihme Midhill

Tommysin testiryhmä jatkoi uurastustaan heti vapun jälkeen. Perjantai-illan ruoka puuttui ja päätimme suunnata hampurilaiselle Linnanmäen Kattilaan. Epäilymme Kattilan perjantai-illan suosiosta olivat kovasti liioiteltuja. Ainoastaan Midhill-ravintolassa oli tungosta, kun kaksi isompaa työporukkaa oli viimeistelemässä illallistaan. Muuten ravintolasali suorastaan kaikui tyhjyyttään. Ulkona puhaltava hyinen tuuli sekä Suomen MM-avausjääkiekko-ottelu verottivat osansa Linnanmäen kävijöistä.

Tarjoilija järjesti ystävällisesti seurueellemme kaksi pientä pöytää, jossa mahduimme sopivasti syömään. Vaikka ravintolan päätuote on hampurilainen, listalta löytyi myös muita annoksia, kuten salaatteja, kanaa ja pihvejä. Ruokalistaa selatessa iski heti valinnan vaikeus. Tuota voisin maistaa ja tuota. No, valitsin ravintolan nimikkotuotteen Midhill-hampurilaisen juustolla.  

Ranskalaiset olivat maukkaita, mutta rapeus jäi puuttumaan. Listalla kehuskeltiin, että ranut paistetaan ankanrasvassa. Hampurilaisten täytteet sen sijaan olivat mielikuvituksellisia ja selkeästi 2010-luvulta. 

Lasten annos oli 8 euroa. Siihen kuului pieni hampurilainen ja pienet (oikeasti pienet) ranskalaiset ja jäätelöpallo.

Ravintolan hinta-laatu -suhde oli minusta kohdillaan. Hampurilainen maksoi 8-14 euroa, lisuke 4-5 euroa tähän lisää sekä juoma päälle. Vaikka hampurilaisaterialle maksaa Midhill-ravintolassa kaksi kertaa niin paljon kuin viereisessä lintsiburgerissa, on annos mielestäni hintansa väärti.

Jälkiruoaksi tilattu juustokakku oli jumalaista. Pala oli iso ja siitä riitti kaikille. Milkshaket vannoivat amerikkalaisen makuperinteen nimeen,  mansikkapirtelössä maistui mansikka ja paksu maito. Jälkiruoaksi tilattu kahvi oli kylmää, mutta tämän voinee laskea alkukankeuden piikkiin. 

Jäimme jälkiruokien jälkeen keskustelemaan ruokailun helppoudesta ja tällaisten ruokapaikkojen puuttumisesta Helsingin ravintolakentästä. Siis paikka, jonne on helppo tulla lasten kanssa, palvelu on nopeaa ja ruoan laatu keskivertoa mielikuvituksellisempaa. Nyt sellainen siis löytyy! 

Mieltä jäi askarruttamaan yhden kilon Porterhouse-pihviannos ja sekä corn dog eli friteerattu hot dog. Näistä annoksista saadaan toivottavasti lisää tietoa myöhemmin.