Näytetään tekstit, joissa on tunniste speltti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste speltti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Lettuja, spelttiä ja mannaryynejä

Tommyn keittiössä pidettiin pääsiäisenä pienet lettukestit. 

Päätimme ryhdittää lettutaikinaa spelttijauhoilla ja -mannaryyneillä. Speltti teki paistamisen hankalaksi. Ensimmäiset letut kärähtivät pahasti pohjaan. Mutta kun oikea lämpötila ja ote vihdoin löytyivät, pöytään saatiin todella maukkaita lettuja. Kaneli toimi yllättävän hyvin lettutaikinassa. 

Ohje on mukaelma Spelt manna -paketin ohjeesta:

0,5 dl kivennäisvettä
4,5 dl maitoa
2 munaa
1 tl suolaa
1 tl kanelia
25 g voita
1 rkl ruokaöljyä
0,5 rkl siirappia
0,25 dl sokeria
3 dl spelttijauhoja (puolikarkeita)
1 dl spelttimannaryynejä

Sekoita maitoon munat, mausteet ja jauhot. Sulata voi kattilassa ja lisää taikinaan. Vatkaa hyvin. 

Anna taikinan turvota tunnin tai kaksi. (Me lyhensimme aikaa, ehkä siksi ne paloivat niin helposti pohjaan!)

Paista pannulla voissa ohuita räiskäleitä. 

Me paistoimme lopulta parhaat letut blinipannuilla. Valion uutuus valkoinen rahka, banaani sekä viime kesän viimeiset pakkasmansikat kruunasivat komeuden. 









lauantai 3. joulukuuta 2011

Luomuspelttisamosat

Päiväkodin vanhempainiltaan päätimme tehdä intialaisia piirakoita, samosoja. Kyseessä oli kevytversio samosoista. Emme valmistaneet piirakoita rasvakeittimessä vaan paistoimme ne uunissa. 

Taikina:

500 g luomuspelttijauhoja (paketti)
luomuvehnäjauhoja leivontaan
50 g hiivaa
suolaa
hunajaa
1/2 dl öljyä

Intialainen kasvistäyte:

10 kpl keitettyjä perunoita
herneitä (meillä meni puolikas pakastehernepussi)

öljyä
pala inkivääriä
valkosipulin kynsi
punasipuli
1 tl jeeraa
mustapippuria
suolaa
tuoretta korianteria
1 tl kurkumaa
1 tl Garam Masalaa

Keitä perunat. 

Sekoita puoli litraa kädenlämpöistä vettä, hiiva ja hunaja. Kaada seos luomuspelttijauhojen päälle. Spelttijauhot ovat hieman vaikeampia käsitellä. Tommyn taikina jäikin aluksi liian löysäksi ja jouduin lisäämään tavallisia luomuvehnäjauhoja. Lisää lopuksi öljy (käytimme auringonkukkaöljyä). Jätä taikina kohoamaan vedottomaan paikkaan. 

Tee täytteen valmistelut etukäteen.  Täyte palaa helposti pohjaan ja sitä on syytä pitää koko ajan silmällä. Täytteen teko vaatii hieman taitoa ja nopeutta ja oikean maun saavuttamiseksi kaikkia ainesosia. Samoin koko keittiö tuoksuu intialaiselle ruoalle myös seuraavana päivänä, mutta kaikki tämä on ehdottomasti vaivan väärti. Itse valmistin täytteen seuraavasti. 

Pilko valkosipuli ja sipuli, raasta inkivääri. Silppua korianterin lehdet. Pilko pieniksi kuutioiksi keitetyt perunat. 

Kuullota sipulisilppua kuumassa öljyssä hetken. Lisää inkivääri. Hetken kuluttua lisää jeera ja garam masala. Lisää perunat ja herneet. Paista seosta hetken. Lisää kurkuma ja lopuksi korianterisilppu. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä. 

Samosojen leivonta oli taikinan ominaisuuksien takia vaikeahkoa. Paras tulos syntyi, kun jätin taikinalevyn tarpeeksi paksuksi. Tein taikinasta taskun, joka syntyi helposti kun kostutin reunat vedellä. 

Paistoimme piirakoita uunissa n. 175 asteessa puolisen tuntia. 

Samosat keräsivät kiitoksia vanhempainillassa. Tätä kokeilemme toistekin.








Tommys Köket

Tommys Köketissä kokkailevat Tommy, Riina sekä perheen kolmevuotias. Tästä blogista löydät luomua, arkiruokaa sekä pääset kanssamme ihmettelemään, mitä ruokaskenessä nyt tapahtuu.

Ai niin! Tommys köket on tietenkin ruotsinopettajan toteutunut painajainen. Muista aina vems + a + ingenting :)